Des pompiers

  

No nyt sitten tiedän senkin, että Ranskassa ambulanssimiehet on oikeestaan palomiehiä. Des pompiers. Eilen pidettiin Romainille hullut yllätyssynttäritsembalot, ja innostuin yhdessä vaiheessa nauttimaan hetkestä vähän liikaakin ja tekemään kärrynpyöriä tähtitaivaan alla, päätyen kukkapenkkiin. Pyllähdyksen jälkeen menin onnellisesti takasin tanssimaan, kunnes noin tunnin päästä aloin raapia mun kaulaa ja päätä ihan hulluna. Tarkastin tilanteen peilistä, enkä vielä huolestunu parista näppylästä. Menin sohvalle ottamaan vähän lepoo ja keskittymään olemaan raapimatta. Pikkuhiljaa kasvoja vaan alko tykyttää ihan älyttömästi ja uskaltauduin uudestaan kattomaan peiliin. Olin IHAN täynnä valkosia näppylöitä, jotka syyhys niin pirusti ! Menin paniikissa hakee Mariannen ja panikoitiin siinä sitten hetki yhdessä. Ei siinä muuten mitään hätää ollut, mutta kun se raapimisen halu teki mut hulluks. Plus että vähän myös pelotti näyttää ihan monsterilta. Romain sitten soitti palomiehet paikalle ja niitten saavuttua oli jo iho ehtiny vähän rauhottua. Ja minä. Kerrattiin siinä sitten koko päivän ruokalista ja muut tekemiset. Arvelivat että syynä oli se maassa kieriskely ja parit tanssi-battlet heti perään. Ei onneks tarvinnu lähteä niiden mukaan, vaan sain jäädä rauhassa rauhottumaan paikan päälle. Aamulla vielä vähän turvonneet kasvot mutta näppylät oli kadonnu. Hyihyi, pelotti.

Apua loma on kohta jo ohi enkä oo toteuttanut puoltakaan mun tehtävälistasta ! Vielä pitäis nähdä kavereita, tanssia, laiskotella ja löhöillä, lukea, sivistyä, käydä Pariisissa, pitää vaihtari-iltama ja OPISKELLA. Ja viikonloppureissu Normandiaan tuntuu uhkaavan tän kaiken toteutumista. Ehkä en lähde, let's see. 

Mutta joo, kaikista näistä pienistä kukkapenkki-seikkailuista huolimatta kaikki on aika jees. Loman aikana ollu vähän tavallista enemmän koti-ikävää. Tai ehkä ei ikävää, jonkinlaista hiljasta kaipuuta vaan, johtuen siitä, että on ollut enemmän aikaa vaan ajatella. Oi miten tykkäänkään ajatella, kelailla kaikkea ja oivaltaa asioita ihan ite. Se on yks asia mitä oon täällä oppinut. Ajattelu. Oikein ajattelu, järkevä ajattelu, edistyvä ajattelu, mitä lie sitten tarkottakaan..?

Kuunnelkaa sanoja. 

Pusuja !

Sanoja

Rakastan tarinoita, niiden rajattomuutta. Yli kuus miljardia ihmistä kantaa niiden omaa tarinaa, ja keksii vielä lisää. Rakastan sitä että täs maailmassa on niin tajuttoman monta eri maailmaa. 

Vihdoinkin pääsin kattomaan Black Swanin, ja se tarina vei kyllä niin mukanaan. Mä tarviin aina leffan jälkeen sellasen noin 15 minuutin jäätämispaussin, kunnes voin taas palata tähän maailmaan, mutta tää leffa vaati reilusti enemmän. Tosi psykologinen. Tosi tyhjentävä. Eli tosi hyvä. 

Tänä iltana (yönä) aion lysähtää tohon sohvalle ja vaan unohtaa itteni tarinoihin ! 

Ps.  Ja kyllä, oikeen puolimmainen leffa on Laitakaupungin valot. HYVÄ SUOMI, tulin taas niin ylpeeks meidän omasta rakkaasta Suomen-maasta kun löysin DVD-liikkeestä ton, vaikkakin hintaa oli vaan 3,99e...

Aux Champs-Élysées

Anteeksi ystävät rakkahat että jätin ystävänpäivä tervehdykset laittamatta nimenomaisena päivänä, mutta tässä nyt tulee: HYVÄÄ YSTÄVÄNPÄIVÄÄ ! Ranskalaiset viettää ystävänpäivää yhtä masentavissa merkeissä (joillekin siis) kun jenkitkin, eli päivä on tarkotettu vaan pareille. Me vaihtarit päätettiin siis
taistella tätä perinnettä vastaan ja viettää ystävänpäivää suomalaiseen tapaan (ja ecuadorilaiseen). Päivällä  mentiin Michellen kanssa taas Bastilleen oppimaan vähän klassista tanssia, ja innostuinkin siitä ihan täysillä ! Baletista oli vaan jäänyt niin tylsä kuva, mutta ehkä se johtu siitä, että silloin viimeks kun kymmenen-vuotiaana harrastin sitä, en vielä ihan ymmärtäny sen kauneutta ja tärkeyttä muita tansseja ajatellen. Jalat kyllä tuntu vähän pettävän alta puolentoista tunnin point-nilkkojen ja lihasten jännitysten jälkeen.

Letut lentää.

Tanssin jälkeen mentiin pyörimään Champs-Elyseesille (miten toi kirjotetaan suomeks?), mistä löyty vielä lisää tanssia. Samat jätkät mitä oli kattomassa pari viikkoa aikasemmin samassa paikassa, oli taas palannu vähän uudistetulla kokoonpanolla. Olin ihan innoissani kun näin ne taas ja pääsin taas kannustamaan niitä täysillä. Taisin muuten myös olla ainut kiljuja siellä, ei noi turistit oikein innostunut... Ryhmän nimi on siis 2 Prime Crew ja se kilpailee kansainvälisellä tasolla breakdancessa. Kävin ekalla kerralla kysymässä yhdeltä, että pitääkö ne myös workshoppeja, mutta ei. Höh. Pitää sit vaan tyytyä ihailemaan niiden taitoja Champs-Élyséesillä. No ei kauheen paha sekään.

No sitten vihdoinkin löydettiin Juuli pitkän etsinnän jälkeen ja päätettiin leffan sijasta mennä suoraan syömään. Les Hallesin vierestä löyty söpö ja kohtuuhintanen ravintola vaaleenpunasella valaistuksella. Siinä istuttiin tyttöjen kesken ja molemmin puolin söpöili jotkut söpöt. Mutta voi miten rakastankaan puhua englantia ! Ja sitä puhuessa ei tuu niin huono omaatunto kuin suomea puhuessa, suomi tuntuu olevan niin kiellettyä. "Kieltähän tänne on tultu oppimaan." Mutta pitää sitä englantiakin pitää yllä, right?

Ruuan jälkeen saatin seuraa Lucista ja sen kahdesta kaverista, Pierrestä ja Antoinesta. Antoinesta, jonka näin muuten viimeks Maltalla melkein kaks vuotta sitten. Oli tosi surrealistista, sanoin vaan silmät pyöreinä "wau", kun toinen kysyy että miten menee. Vietettiin sitten loppuilta mukavasti yhdessä Champsin läheisessä tyylikkäässä baarissa. Juteltiin, tutustuttiin, ja tanssitiin salsaa:)

No kotimatka ei sitten mennytkään ihan silleen niinkun suunniteltiin. Sitä ei nimittäin tullut ollenkaan. RER-junat lopetti poikkeuksellisesti toimintansa siinä kymmenen jälkeen, ja ensimmäinen juna olisi ollut puol kuus aamulla. Onneks Michellen amerikkalainen kaveri kuitenkin pelasti meidät, ja juostiin kiinni viimeset metrot ja mentiin yöks sen kämpälle Montparnasselle. Wau mikä elämäntarina sielläkin asuu, Estelle on siis amerikkalainen, joka on syntynyt Kolumbiassa, kasvanut Ecuadorissa, ja asuu nyt Ranskassa kolmen vuoden Puolassa työskentelyn jälkeen. Sovittiin että nähdään seuraavan kerran sen luona ecuadorilaisella illallisella. Ja jälkkäriks jotain suomalaista. Pullia?

Taiteilijan synnintunnustus

Kuinka lävitsetunkeva onkaan syksyisen päivän loppu! Ah! Niin lävitsetunkeva että koskee! Sillä on suloisia aistimuksia, jotka häilyvinäkin ovat voimakkaita, ja Äärettömän kärki on kärjistä terävin.

Miten autuasta onkaan upottaa katseensa taivaan ja meren rajattomuuteen! Yksinäisyys, äänettömyys, avaruuden sinen verraton puhtaus! Taivaanrannassa pieni lepattava purje, pienuudessaan ja eristyneisyydessään parantumattoman olemassaoloni kaltainen mainingin yksitoikkoinen melodia; kaikki nämä ajattelevat minun kauttani ja minä niiden kautta (sillä minuus uppoaa nopeasti uneksunnan suuruuteen); ne todella ajattelevat, mutta vain sävelin ja värivivahtein, viisasteluitta, todisteluitta, päätelmittä.

Mutta lähteköötpä nämä ajatukset minusta tai irtautukoot ympäristöstä, ne käyvät pian liian kiihkeiksi. Nautinto on niin voimakas, että se ahdistaa ja aiheuttaa todellisen kärsimyksen. Liian jännityneet hermoni välittävät enää vain kireitä ja tuskallisia värähdyksiä. Ja nyt taivaan syvyys kauhistaa minua; sen kuulaus saa minut suunniltani. Meren tunteettomuus, luonnonnäytelmän tunnottomuus nostavat minut kapinaan... Ah! Onko ikuisesti kärsittävä vai ikuisesti paettava sitä mikä on kaunista? Luonto, sydämetön lumooja, alati voittoisa kilpailija, jätä minut rauhaan! Älä pane enää koetukselle toiveitani äläkä ylpeyttäni! Kauneuden tutkiskelu on kaksintaistelua, jonka aikana taiteilija huutaa kivusta ennen kuin hänet voitetaan.

Charles Baudelaire

Pariisin ikävä

He's got a point there. Kiitos isukille kirjasta, pistää sopivasti miettimään.

Haleja, heippa !

Alive

Tuntuupa hyvältä hengittää taas. En tienny että mulla oli näin ikävä tota tunnetta hyvän tanssitunnin jälkeen, olin vaan enemmän elossa kun pitkään aikaan.  Kokeiltiin Juulin kanssa modern jazz- tuntia Centre des Arts Vivantissa, Bastillessa, eikä mun osalta kyllä jääny vaan kokeiluksi. Alkuveryttelyssä tuli niin hyvä fiilis kun makas lattialla ja katto lasikaton läpi hämärtyvää Pariisin taivasta, vieressä nousevia kerrostaloja ja kuunsirppiä. Ja wau mikä koreografia, hiton vaikee mutta ah viimeinkin haastetta! Nyt tuntuu että oon vihdoinkin hyvissä (ja kalliissa..) käsissä ton tanssin suhteen. Ja kun avas ulko-oven niin kasvoille tuulahti raikas kevättuuli ja Pariisin hälinä. Voi että rakastan tota kaupunkia ! Tuli vaan yhtäkkiä niin sellanen tunne että ihan kaikki on mahollista.

No Juuli nyt ei ihan pysyny perässä..

Ennen tanssituntia löydettiin Michelle (Ecuador) ja David (USA) luistelemasta Hotel de Villeltä ja hengattiin ja naurettiin ja suunniteltiin tulevaa lomaa. Paaaljon tanssia ja Pariisia ! Ja maanantaina ystävänpäivä, joka kyllä täällä on enemmän pareille tarkotettu, mutta who cares we do it in our way. Jäi vähän toi englanti päälle kun puhuttiin tosiaan enkkua kun David ei ihan vielä pysy perässä. Sain Juulin ja Michellen vielä innostuu karuselliin ja oijoi naurettiin mahat kipeiksi. En nyt voi muuta sanoo kun että love my life <3

American Beaty Duvey

 
Ps. Huomenna tasan 5 kk jäljellä ! Tuli jotenkin hätääntynyt olo, mutta samalla hyvä että saatiin tietää jo lähtöpäivä, koska aloin heti elää ihan täysillä, kun tajus että ei täällä oikeesti olla ikuisesti.

Heippa

En francais:

Oh la la comment je me sens bien de respirer au niveau. Je ne savais pas que la sensation de bien-être après un bon cour de  danse me manquerait autant que ca, j'étais juste plus vivante que depuis bien longtemps. Nous avons essayé un cour de modern jazz au Centre Des Arts Vivants à Bastille, et pour moi ce n'était pas que un essai. Au échauffement au début l'ambiance était magnifique quand on était couché sur le sol et on regardait le ciel de Paris, les immeubles qui se monté à côté et la lune. Et quelle coréographie, très difficile mais enfin du défi. Finalement je sens que je suis dans les bonnes mains (et cheres). Et quand j'ai ouvert la porte, un souffle de vent frais du printemps est venu sur mon visage et le brouhaha de Paris. Oh comment j'aime cette ville ! Tout a coup j'avais un sentiment que tout est possible quand même.

Avant le cour de danse on a trouvé Michelle (Équateur) et David (États-Unis) entrain faire du patinage devant Hôtel de Ville, et on a parlé et rigolé et planifié les vacances qui viennent. Beaucoup de la danse et Paris ! Et lundi c'est le jour de St. Valentin, qui est ici bien un jour pour les couples, mais pas de soucis, on le fera juste comment on veut. Je parlais beaucoup d'anglais pendant la journée car David ne comprend pas tout encore, et maintenant j'arrive pas à arreter ! Puis j'ai réussis à avoir Juuli et Michelle dans le carrousel et oh la la on a rigolé à en avoir mal ventres. J'aime ma vie, tout ce que je peux dire pour l'instant.

Demain il y reste exactement cinq mois ici ! J'ai me suis sentis affolée, mais en même temps c'était bon à savoir, parce que toute suite j'ai commencé à vivre à cent à l'heure quand j'ai compris que je ne reste pas éternellement ici.

Salut !

Ymmärtämisiä

Sain vähän aikaa sitten isältä postissa ruisleipää, ja tein seuraavana aamuna ittelleni aamupalaks samanlaisen leivän minkä väsään Suomessa joka arkiaamu. Se maistu ihanalta, mut samalla päähän tuli se millasta se arki oli kotona, ja tajusin vaan yhtäkkiä että en haluu vielä kotiin. Eihän mun tarviikaan, mutta se vaan tuntu niin mahtavalta tajuta, että mä oon vihdoinkin tyytyväinen just siellä missä oon just nyt. Suomessa halusin koko ajan ulkomaille näkeen maailmaa ja saamaan kokemuksia, Bretagnessa halusin vaan koko ajan kotiin. Mutta täällä mulla ei oo kiire mihinkään. Tosi outoo, ihan uus tunne, olla vaan tyytyväinen. Sekin on siis mahdollista.

No joo ei se Suomi nyt kuitenkaan ihan unohtunu oo, se nimittäin TULEE MUN UNIIN AAAAAAA!! Oon nähny paljon unia et joku perheenjäsen tai ystävä kuolee ja mulle ilmotetaan asiasta niinkun jostain jokapäiväsestä uutisesta. Aina kun joku on kuollut, siinä unessa on ollu joku läheinen, joka ottaa vaan iisisti, sanoo vaan "Hei, ei se haittaa!" Tulkkausta kiitos!? Pari unta oon nähny siitäkin päivästä, kun palaan Suomeen, ja äiti onki myyny meidän kodin ja asutaan taas meidän vanhassa kerrostalo-kaksioissa. Hui, pelkoja riittää mutta ehkä niitä ei kannata pelätä:)

Me suomalaiset taidetaan olla tosiaan vähän melankolista ja omiin oloihinsi vetäytyvää kansaa. Ranskalaisten on jotenkin hirmu vaikee ymmärtää sitä, että jos oon yksin, se ei tarkota että oon yksinäinen. Host-sisko tuijotti mua yks päivä silmät  pyöreinä ja säälivinä kun kerroin että olin kävelyllä, yksin. Enkä todellakaan ois halunnu ketään muuta mukaani kun ipodin ja omat ajatukseni. Itsehän henkilökohtaisesti en varmaan selviäis edes hengissä ilman näitä päänselvittely-kävelyretkiä.

Huomenna on koulun Les Portes Ouvertes eli avoimien ovien päivä, ja me esitetään siellä danse facultatifen kanssa James Bond-tanssi, ja kröhöm en nyt täällä ala julkisesti sitä arvostelemaan mutta sen vaan sanon että voisin tekeytyä kipeeks huomiseks sen sijaan että menisin sinne tanssiin koreografiaa jota kukaan ei edes tanssi rytmiin:) Tai sit vaan oon hyvä ihminen ja vedän asenteella kaikesta huolimatta. Niin teen. Eli nyt viimeistelee mun ja Juulin duo. Puspus ja sitä rataa kuomaseni.

Ps. Eilen söin japanilaista ja tänään kiinalaista, ehkäpä huomenna lautaselta löytyy paahdettua marsua vartaassa perulaisittain, ken tietää. Muahah.