Peace, Love and Paris Fashion week

Nyt on vaan niin sunnuntai. Ihanaa vaan jumittaa hetkissä. Ne menee vaan mukavasti ohi eikä tarvi välittää. Viime yön kahen tunnin yöunet kun tosiaan vähän vaikutti tän päivän ohjelmaan. Juhlittiin host-siskon Mariannen täysikäistymistä hippiteemalla, ja oli kyllä ihan kivat kekkerit loppujen lopuks. Näillä ranskalaisilla on sellanen jännä tapa, että bileet alotetaan aina hullun kovalla menolla, ja kaikki on messissä hyppimässä tanssilattialla The Kooksin tahtiin, kunnes yhtäkkiä kaikki vaan kuolee ja meno on ihan maassa. Sitten just kun ajattelin, että joo eiköhän tää ollu tässä, taidampa mennä nukkumaan, niin yks kaks kaikki on taas heränny kuolleista ja tanssii Macarenaa vaikka päähän sattuis kuinka. Opin tossa viiden aikaan viimeyönä mm. kaikkia uusia paritansseja. Joskus näinkin !

Pariisi on kyllä jotain niin yksinkertasen mahtavaa. En vaan ymmärrä miten voi olla noin täydellinen kaupunki, missä vaan on kaikki. Ensinnäkin se on just sopivan kokonen ja ihan täydelliset metroverkostot. En pääse Tampereella edes kotiovelta Lielahden Cittariin yhtä nopeesti kun Pariisin länsi-puolelta itä-puolelle. Ja Pariisi on niin monikerroksinen, sieltä löytyy ihan kaikkee. Apua en osaa edes kuvailla ton kaupungin ihanuutta, toistan vaan itteeni. Enkä mä muuten tota Pariisin muotiakaan oo pystyny välttelemään, tai en oo kyllä pahemmin yrittänykkään. Ihanaa kun täällä uskalletaan tehdä pukeutumisesta taidetta, katukuva vaan tulee heti niin paljon mielenkiintosemmaks. Jokaisella on oma tyylinsä, mutta jännästi myös joka kaupungilla on oma tyylinsä. Nojoo nää kuvat ei nyt kyllä ihan hirveen hyvin edusta sitä mitä kadulla kävelee vastaan...

  

Oho mutta Helsinki yllätti positiivisesti! Saatan jopa tykätä enemmän meidän oman pikku pääkaupungin tyylistä !

Raikkaampaa:) En tie oliko nyt ihan hömppä postaus mutta huomenna alkaa Paris Fashion Week niin piti sitä nyt vähän intoilla ! Mennään keskiviikkona Juulin kanssa Suomen Elle-lehti kädessä pyöriin tärkeen näkösenä Pariisin kaduille. Tai jos ei nyt kuitenkaan. Epätoivosta. Mutta eiköhän sieltä jotain saa irti !

Hyvää yötä.

La vie en rose (et en francais aussi!)

 Miten voi olla aina niin vaikee alottaa kirjottaan blogia, en ymmärrä. Otan liikaa paineita tästä. Huoh. Perus Sandra. No mutta, mulla menee oikein muikean mainiosti. Pariisin kevät kukoistaa tossa vieressä ja ihan nättiä täällä Jouy le Moutierissakin on. Viikonloppuna juhlistettiin J.B.:n ja Mariannen synttäreitä ja talo oli täynnä sukua. Syötiin iso päivällinen ja laulettiin kaks kertaa Joueyx Anniversaire. Ruuan jälkeen host-isä piti mulle puolentunnin luennon mun kamerasta ja sen ihmeellisestä maailmasta. Oikeesti se ois kestäny vartin, mutta kun en ekalla kerralla tajunnut, niin tuli uusintakierros. Sit lähettiin ihanaan keväiseen auringonpaisteeseen käppäilemään ja valokuvaamaan. Oli vaan niin hyvä fiilis koko ajan. Tuntu että vihdoinkin on oikeessa paikassa oikeiden ihmisten joukossa. Ja tuli myös niiiiiin hyvä fiilis kun host-isän äiti sano silmät pyöreinä että sä puhut tosi hyvin ranskaa! Niimpä niin, välillä se sujuu ja välillä taas tuntuu samalta kun ekalla viikolla. Riippuu vireydestä, mutta mulla myös yllättävän paljon siitä, kenelle puhuu. Kyllä sille isoäidille oli helppo puhua kun ei ollu tavannu sitä koskaan aikasemmin, eikä se osannut arvioda oonko edistynyt vai en. Tutumpien seurassa tunnen välillä vaan olevani niin tarkkailtavana.

söpöt Justine ja J.B.

Violaine et Justine

Perjantaina oli tarkotus mennä isolla porukalla leffaan, mutta päädyttiinkin sitten Juulin kanssa kahestaan kattomaan Tamara Drewe. Kävin ihan innoissani ostamassa leffanaposteltavaks pähkinöitä ja viinirypäleitä ja maksoinki niistä huiman hinnan, mutta JES kannattiko kävellä lipputarkastukseen läpinäkyvän muovipussin kanssa missä ne ruuat oli?! Eipähän niitä tietenkään saanut ottaa saliin. Onneks olin kuitenkin piilottanu mandariineja mun laukkuun, niin ei tarvinnu nähdä nälkää leffassa. Mutta leffa oli kyllä ihan mahtava! En tiiä esitetäänkö tota Suomen leffateattereissa, mutta suosittelen. En oo vielä ikinä joutunu pettymään britti-leffoihin.

Eilen lauantaina kiisin kaks-tuntisen koulupäivän jälkeen RER-junalla Pariisiin moikkamaan Julesia, entistä luokkakaveria Bretagnesta. Oli kiva vaan käppäillä ympäriinsä ja jutella, ja oon über ylpee ittestäni että en käyttäny senttiäkään sillä reissulla. Sekin on siis mahdollista. Löysin kartasta sattumoisin Place de Finlanden, ja vaadin että mennään sinne, ja sieltäpä löytykin sitten Suomen suurlähetystö. Seinellä vaan raikas kun huusin "SUOMEN SUURLÄHETYSTÖ" ihan onnessani, ja saman vielä ruotsiksi. Tosi rumahan se rakennus oli, mutta sinne sitten jos iskee paniikki Pariisissa, tai jotain...

 Oon niin ilonen että Juuli on täällä, ei vaan sen takia, että kun ranska alkaa ahdistaa saa puhua vähän suomea, vaan myös sen takia että on joku jonka kanssa voi tehä kaikkia söpöjä Pariisi-kierroksia ja muuta explooraamista. Ei näitä paikallisia pahemmin saa innostumaan lähtemään kuvaamaan Montmartrelle hämärtyvää maisemaa ja tuhlaamaan viittätoista euroa Amélie-kahvilaan. Viime sunnuntaina tosiaan tehtiin näin. Lähettiin aamupäivästä junalla matkaan, ja ekaks käytiin Pariisin suurimmalla ulkoilma kirpparilla St. Ouenissa, mutta se oli kyllä pettymysten pettymys huhheijjaa. Koko alueelta ei löytyny yhtään käytettyä vanhaa tavaraa, vaan pelkästään uutta ja suurimmaks osaks sekunda-kamaa. Kaiken lisäks joka nurkan takaa  pyrähti nenän eteen joku ei-ranskalainen ällöttävä mies kädet täynnä GUESS:n vöitä ja Rolexin kelloja. Tietenkin siis aitoja. Hetken jakso hymyillä nätisti ja sanoo vaan "non merci", mutta kymmenennen kerran jälkeen päädyin vaan huutaa rumia suomeksi. Löyty sieltä kuitenkin yks nätti silkkihuivi, ja iso Moulin Rouge- kortti, jonka myyjä muuten osasi pari sanaa suomea ! Kirpparin jälkeen otettiin metro Montmartrelle ja etittiin Amélie-kahvila Café des deux Moulin. Oih se oli nostalgista ! Kallista ja kiireistä, mutta kyllä siellä vähän Amélien tunnelmaa  sai vielä kiinni. Parin vintage-liikkeen jälkeen kiivettiin Sacre Coeurille ja ihanasti alko ilta hämärtymään ja mun oman pikku Pariisin valot loistamaan<3

 Pitää vielä kertoo eilis-illasta ! Eli, meidän oli Juulin kanssa tarkotus mennä sen kaverin pippaloihin Magnovilleen, mutta just kun olin astumassa bussiin mennäkseni RER-asemalle, Juulin host-vanhemmat päätti että ei me saada mennä sinne. Huh hyvä vaan, koska se alue on kuullemma tosi vaarallinen ja etenkin se RER-linja mikä oltaisi otettu. Otinkin sitten bussin Juulille, ja sattumoisin Juulin kylässä Vaurèalissa oli just sopivasti ilmaiskonsertti. Bändi oli Opium du Peuple ja huhheijjaa siellä kuuskymppinen mies kaljamahalla varustettuna veteli naisten alusvaatteissa. Musiikkihan oli siis aika järkyttävää, mutta kivaa oli! Rokattiin vaan täysillä siinä moshpitin vieressä.

Jeps voisin varmaan vähän nukkuakkin tänä yönä kun viime yönä tosiaan Juuli näki jotain tosi väkivaltasia unia, niin mun unet vähän kärsi... Että kuulemisiin rakkahat, nauttikkaaha eläämästä !

  
Ainiin ja PS. Uus koulu on tosi kiva ! Kunnon hippimeininki niinkuin TYKissäkin. Me like. Ja ei ollakaan Juulin kanssa samalla luokalla, mikä on oikeesti vaan tosi hyvä ! Saa vähän enemmän huomioo ja huolenpitoa:)

Et en francais:

Comment ca peut être aussi difficile que ca a commencer d'ecrire le blog, je ne comprends pas. Je prends trop de la pression sur ca. Ouf,  à la Sandra.. Mais bon, ca va très bien ! Le printemps (je sais pour les francais c'est encore hiver..) de Paris brille juste à côté et ca va aussi ici à Jouy le Moutier. Le week-end dernier nous avons fêté les anniversaires de J.B. et Marianne et la maison était pleine des gens. On a mangé un grand repas et chanté deux fois Joyeux Anniversaire. Après manger mon père d'accueil m'a donné une conférence de 30 minutes sur mon appareil photo et ses merveilleuses. En fait elle n'aurait duré que 15 minutes, mais je n'ai pas compris la première fois, donc on a fait un renouvellement. Ensuite on est parti dans un soleil printanier pour se promener et photographier. J'étais trop contente tout le temps. Je ai senti que finalement je suis à vrai lieu chez les vrais gens pour moi. Et j'étais aussi trooooop contente quand la mère de mon père d'accueil m'a dit avec ses yeux grandes que tu parles vraiment bien francais ! Ben merci, mais parfois ca roule, mais parfois par contre je me sens comme si c'était ma première semaine ici. Ca dépend de la vivacité, mais avec moi ceux avec qui je parle ont aussi un grand effet. Bien sur c'était facile a dire pour la grand-mère qui n'a jamais entendu mon francais, et qui ne savait pas estimer si je me suis développé ou pas. Vous voyez?:)

Vendredi soir nous avons prévu d'aller au ciné avec plein de gens, mais nous avons fini juste nous deux, Juuli et moi, regarder Tamara Drewe. Je suis aller acheter des noix et des raisins (sur quoi j'ai payé BEAUCOUP) tout enthousiaste, mais bien fait Sandra, je suis allé montrer ma billet avec mon sac transparente, et bien sur je n'avais pas la droit de le prendre:( C'était a cause de Juuli, elle était en retard (encore) et nous étions trop pressé. Heureusement j'avais quelques clémentines dans mon autre sac donc je ne suis pas morte de faim. Mais le film était vraiment magnifique ! Je ne devais jamais être decu sur les films britannique.

Hier, samedi, après mes deux cours j'ai filé à Paris pour voir mon ami Jules de Bretagne. C'était cool juste se promener autour de Paris et discuter. Et en plus je suis super fiére de moi parce que je n'ai rien d'argent dépensé ! Apparemment c'est possible. J'ai trouvé Place de Finlande sur mon plan, et j'exigeais que nous y allons, et voilà nous avons trouvé l'ambassade de la Finlande ! Tout la Seine a résonné quand j'ai crié "SUOMEN SUURLÄHETYSTÖ", et la même en suédois. Bien sûr le bàtiment était trop moche, mais je peux y aller quand je suis panique à Paris, ou qqch...

Je suis trop contente que Juuli est ici aussi, pas seulement que quand le francais commence m'énerver, je peux parler un peu du finnois, mais aussi parce que avec elle je peux explorer Paris etc. Je n'arrive pas faire d'intérêt chez les francais pour aller photographier obscurcir Paris à Sacre Coeur ou dépenser 15 euros pour Café des deux Moulin, juste parce que c'est le café d'Amélie. (Ou quelq'un?:)) Dimanche dernier donc nous l'avons fait. On a parti à midi avec RER, et en premier on a visité le marche au puce de St. Ouen, mais c'était vraiment une grande déception. Il y n'avait rien vieux, que les trucs nouveaux et que de seconde qualité.. En plus partout les vendeurs pas francais ont tout le temps essayé vendre leurs ceintures de GUESS et les montres de Rolex, authentiques bien sûr. Pour un petit moment j'arrivait à sourire et dire juste "non merci", mais après dix mois j'ai me trouvé a crier les gros mots en finnois. Mais bref j'ai trouvé une écharpe très jolie et des cartes postales. Après St. Ouen nous avons pri un métro pour Montmartre et nous avons cherché le Café des deux Moulins. Cher et pressé, mais quand même on a reussi a trouver un peu de l'ambiance d'Amélie Poulin. Trop nostalgique ! Après deux magazines de vintage nous avons monter à Sacre Coeur pour dire Bonsoir et bonne nuit pour notre petit Paris:)

Je dois encore reconter sur hier soir ! Alors, Nous avons du aller a la soirée d'une amie de Juuli avec elle, mais j'étais juste en train de monter au bus, les parents d'accueilles de Juuli ont dit que ils sont pas d'accord si nous y allons. En fin merci pour eux, parce que j'avais pas d'envie après j'ai appris que c'est un endroit très dangereux. Donc j'ai pris un bus pour aller chez Juuli et fortuitement il y avait un concert gratuit à la forum de Vaurèal. Très classe ! Le groupe était Opium du peuple et voilà là il y avait un homme de 60 ans avec les sous-vetements de la femme. La musique était un petit peu terrible, mais nous avons nous bien amusé !

Voilà, j'espere que il n'a pas pleins des fautes dans le texte... BISOUS ! 

Parfait

Perhe vaihtu, koti vaihtu ja hymy kiipes korviin ja jäi sinne. Mulla ei oo yhtään mitään valittamista, mikä on hyvin kummalista. Pariisikin tuntuu olevan just täydellisen etäisyyden päässä niin, että siellä ei tuu käytyä liian usein minkä takia joka visiitti on aina yhtä taikaa. Perhe on ihanan ranskalainen ja eläväinen, ja oon puhunu viimesen kahen viikon aikana enemmän kun ensimmäisen kuukauden aikana Bretagnessa. Nyt tää elämä täällä tuntuu vasta alkaneen, mutta pakko myöntää että toi neljän kuukauden ihmeellinen horroselely ja odottaminen oli kyllä anyway opettava ja ainutlaatunen kokemus, joten happy to be here mutta vasta nyt:) 


Kerronpa vähä infoo tästä perheestä sitten ! Eli täällä asuu äiti Nathalie, isä Luc, mun ikänen sisko Marianne ja 15-vuotias Violaine. Kaikki on iiiihan mahtavaa populaa ja tunnen jo kuuluvani joukkoon. Mariannen kanssa ollaan aika samanlaisia ja se on ihana hauska puhelias ystävällinen:) Sillon tällön viikonloppusin ja lomilla veljet Jérémie ja Jean-Babtiste tulee käymään niiden tyttöystävien kanssa ja huhheijjaa sillo vasta onkin hulinaa täällä! Huutoo ja riitoja, pojat, you know... Ainii ja pakko vielä mainita että dippadai toi Jérémie on nyt kaksinkertanen maailmanmestari purjehduksessa (tai jossain vastaavassa en ehkä oikein ymmärtänyt) ja tossa toi pokaali koreilee mun huoneen hyllyllä. Melkein voittaja fiilis !


Joulu vietettiin Nathalien vanhempien luona Normandiassa, keskellä peltoja ja lehmiä. 24 päivä mentiin joulumessuun, ja siellä sitten tirautin pari kyyneltä. No joo en ihan paria, oli oikeestaan tosi vaikee olla pitämättä liikaa ääntä, niihkutin ja nikottelin vaan. Marianne, host-äiti ja -isoäiti sit lohdutti ja ne tunnekuohut jäikin sitten onneks siihen. Seuraavana päivänä talo täytty veljistä ja serkuista ja kaiken maailman koiran kaimoista ja koko ajan oli menoo. Avattiin lahjat ja mäkin sain yllättävän paljon! Tuli kirjoja, koruja, suklaata ja joku ihme pussukka, plus paaaaaljon hyvää mieltä siitä että mua muistettiin noin paljon. Joulun juhla-ateria syötiin vasta 26 päivä, koska oli enemmän populaa paikalla ja lisäks vielä host-äidin synttärit. Aperatiivi ois riittäny mulle jo pääruuaksi, mutta maassa maan tavalla kuitenkin. Toisin sanoen olin siis räjähtää jälkkärin jälkeen.

Marianne ja maailman söpöin vaavi Gabrielle

 Yks asia mitä kadehdin ranskalaisissa on niiden perhesuhteet. Veljen vaimon sisko on ihan yhtä rakas ja läheinen kun kaikki muutkin, ja kaikki oikeesti tuntee toisensa. Etenkin serkkujen kanssa ollaan tosi läheisiä, ne on ihan kun lisä-sisaruksia tai jotain. Ollaan siis yhtä isoa perhettä koko suuren suvun kanssa. Omissa sukujuhlissa ei ihan samanlaista fiilistä oo tullut, kun ei ees tunne puoliakaan nimeltä vaikka haluaisi.

Juuli asuu nyt siis viereisessä kylässä ja on niin paljon helpompaa kun on joku jolle voi oikeesti kertoo huolet KASVOTUSTEN ja se ymmärtää. Tällä hetkellä puhutaan enemmän suomee, mutta jäiks yks päivä kun juttelin Juulin host-äidin kanssa ja mentiin sen jälkeen Juulin huoneeseen Juulin kanssa, jatkettiin vaan automaattisesti ranskaa, ja se jopa suju ! Noin 30 minuutin jälkeen vaihtu kuitenkin suomeks, mutta gosh oltiin ylpeitä:D Huomenna alkaa koulu ja oon Juulin kanssa samalla luokalla, mikä on sinänsä hyvä, koska se helpottaa mun sopeutumista. Ennen tätä 30-minuuttista keskustelua ranskaks pelkäsin et puhutaan keskenään suomee, mutta siitä ei oo enää huolta. Enemmänkin jännitän sitä että ottaako ihmiset mut vaan että "Aa taas toinen suomalainen... No mut se tunteekin jo Juulin ei meidän tarvii sille jutella !" :D Nojoo toivottavasti ei.


Oon nyt käyny varmaan neljä kertaa Pariisissa ja aah se on aina yhtä ihanaa. Ekalla kerralla mentiin Hotel de Villen edessä olevalle kentälle luisteleen, ihan Pariisin keskustaan siis. Siellä oli hullusti porukkaa mutta parit piruetit siellä mahtu sillon tällön tekee (no pyhpah ei kyllä luistimilla..)

Violaine

Oon nyt yhtäkkiä ihan über innostunu kokkailusta ja oonkin jo täällä jo ehtiny vääntää joulutorttuja Juulin kanssa ja mokkapaloja ittekseni. Mutta däääm kun en saa mitään maistumaan täysin samalta kun Suomessa ! Ajattelin ehdottaa host-perheelle että jos koulu ja tanssi ei vie ihan liikaa aikaa ja energiaa, voisin kokata illallisen kerran viikossa. Näin oppisin ehkä tekee jotain kunnon ruokaakin vihdoinkin. 

Juulista oli paljon apua <3

Ja no joo niistä tuli aika rumia kaikista, mutta se johtu taikinasta, ei kokeista !

Uuden vuoden vietin lepposasti Pariisissa kaverin bileissä, jotka suju kaikin puolin ihan lepposasti:) Tapasin jopa vanhoja tuttuja Maltalta. Se oli outoo, yhtäkkiä ihminen, jonka on nähnyt viimeks puolitoista vuotta sitten, oli siinä. Puoleltaöin laskettiin sekunteja ja nollaan päästyä halattiin kaikkia ja toivotettiin hyvät uudet vuodet. Sen hetken olisin kyllä niin halunnu kuitenkin viettää Suomessa ihanien kavereiden kanssa, mutta kerrankos näinkin, ens vuonna sitten.

Mä kirjotin perheenetsinnän aikana huolettomasti mun itseni-esittely-papereihin, että tykkään kaikista ruuista ja voin syödä kaikkee. Ranska on kuitenkin vetässy maton alta ja jopa yllättäny ruokakulttuurinsa ällöttävyydellä. Possun paksusuolta ja sitä rataa... Olin eilen luonaalla kaverin luona ja alkuruokana oli ostereita, ja sanoin heti että anteeks mutta ei kiitos, tiedän jo etten tykkää. Kerran Bretagnessa erehdyin maistamaan ja HÄRREGUD se maistu suoraan järvestä pöytään ongitulle kalalle jota oli suolattu liikaa. Eipäs kun enemmänkin se maistu siltä miltä pilaantunu kala haisee. No onneks pääruuaks oli sitten jokaiselle kokonainen hummeri, se maistu, jotenkin. Hihittelin vaan ittekseni koko ajan, se oli niiiin ranskalaista menoo. Isovanhemmat oli kylässä ja ne oli molemmat niin hienostuneita pariisilaisia. Isoisä näytti ihan siltä mieheltä Aristokateista, ja isoäiti oli kietoutunu kaiken maailman huiveihin ja koruihin. Mä taas räjähtäneenä suomalaisena yritin pysyä mukana keskustelussa ilmaston muutoksesta.

Huomenna alkaa koulu ja nooooooo vähän jännittää, mut hyvällä tavalla:) Oon jotenkin jännästi oppinu hallitsemaan mun tunteita enemmän, johtuen ehkä siitä että Juuli hokee mulle koko ajan että älä stressaa! Vähän aikaa sitä kuunneltua tulin oikeesti ajatelleeks, että mitä jos vaan lopettais, ja niimpä sit lopetin:) Jännää miten hyvin pystyy oleen tyytyväinen ja onnellinen kun vaan sanoo itelleen niin. Mut nyt sanon ittelleni että pitää mennä suihkuun ! Hyvää loppulomaa kuomaseni, kuulemiin ! Bis !