Unta

Ikkuna on auki. Joku grillaa. Muistan taas miks on oikeestaan ihan kiva olla Ranskassa. Keräsin äsken valkovuokkoja, ja löysin metsän keskeltä pienen lammen täynnä kultakaloja ja sammakoita. Ympärillä oli vaan metsää ja vanhoja sammaloituneita patsaita. Ja lämmin ilma, joka tuoksu puiden kukilta. Siitä tulee mun ikioma piilopaikka. En kerro kellekään. Nyt mullakin on paikkani täällä.
En oikein saa enää unta iltasin. Ja sitten kun puolenyön jälkeen saan, nään tosi ahdistavia unia. Päässä on vaan ihan liikaa ajatuksia, liikaa opittavia asioita samaan aikaan. Kertokaa mulle miten saisin taas unta! Kirjotan paljon, enemmän kun koskaan. Tanssin ja unohdun siihen. Puhun ihmisten kanssa. Mutta silti aina kun sammutan valon, tulee levottomuus. Ja pian oonkin jo levoton siitä levottomuudesta, ja uni on jossain tosi kaukana. Tänään sain onneks jutella Mathilden kanssa. Huomenna tyttöporukalla kirpparikierrokselle ja sen jälkeen keikalle. Sunnuntaina valokuvaamaan. Ihan hyvin täällä kokonaisuudessaan menee, mutta uni ei tuu.

Eilen se ihana oikee tanssija tuli taas koululle. Opeteltiin kommunikoimaan keholla. Tehtiin kaikkia ihmeellisiä manipulointi- ja pyörtymisharjotuksia. Unohduin taas vahingossa. Kun avasin silmät kaikki tuijotti. Mä hymyilin. Voi kun on kiva välillä hukkua johonkin. Tunnin jälkeen menin juttelemaan sille. Se kerto miten tanssi oli aina ollu siinä ittessä sisällä. Se vaan tuli. Se poikkes valtavirrasta, ja jätti kaiken maailman koe-esiintymiset tekemättä. "Ne on ihan tyhmiä sellaset." Se tanssi vaan niin kun se ite halus. "Mitä tahansa sä teet, missä tahansa sä oot, usko ittees. Usko siihen mitä sä teet. Vaan niin sä onnistut." Luulin että olin tänkin tajunnu jo aikoja sitten. Ehkä tajunnu mutta en sisäistäny. Bussissa päätin että nyt voisin oikeesti alkaa uskomaan itteeni. Keskiviikkonakin oli ihana tanssitunti Bastillessa. Oli tarpeeks tilaa tanssia, ja lasikaton päällä käveli musta kissa.