As it goes along

No one imagines that symphony is supposed to improve as it goes along, or that the whole object of playing is to reach the finale. The point of music is discovered in every moment of playing and listening to it. It is the same, I feel, with the greater part of our lives, and if we are unduly absorbed in improving them we may forget altogether to live them. -Alan Watts

Ihan hirveen kamalan kauheeta kun on toi Pariisi tossa vieressä, niin ei osaakaan enää yhtäkkiä antaa itsellensä lupaa laiskotella. Päätin aamulla, että tänään teen paljon kouluhommia ja siivoon ja kirjotan ja vietän kaikinpuolin tehokkaan päivän, mutta päädyin vaan istumaan koneella. Internet on paha asia. Onneks lähin pyöräilemään läheiseen puistoon, minne en kyllä ikinä päässytkää. Kysyin neuvoa ystävällisen näköseltä vanhalta naiselta, ja päädyinkin juttelemaan sen kanssa seuraavan tunnin. Tätä rakastan ranskalaisissa. Niillä on aikaa ihmisille. Ne elää ulospäin. Kuuntelin paljon. Väliin kerroin vähän itsestäni. Löysin itteni puolustamasta elämän hyviä puolia kun tää rouva sano kolmannen kerran, että elämä on surullista. Pian selvis että voi se olla niinkin: se oli nähny 9-vuotiaana Toisen Maailmansodan. Se oli nähnyt imettävän äidin, joka pian ammuttiin, mutta sen lapsi jatko imemistä vaikka äiti oli kuollu. Kylmiä väreitä. Sairaita me ihmiset.


Mutta mun laiskuus jatkuu. Uni tulee. Ois kauheesti kerrottavaa, mutta kerron vaikka huomenna. Huomenna ei oo laiskuus-päivä. Heti aamusta pakenen Pariisin katakombeihin. Sitten vaan meen ja etin ihmisiä. Niitä jotka on mulle.