La vie en rose (et en francais aussi!)

 Miten voi olla aina niin vaikee alottaa kirjottaan blogia, en ymmärrä. Otan liikaa paineita tästä. Huoh. Perus Sandra. No mutta, mulla menee oikein muikean mainiosti. Pariisin kevät kukoistaa tossa vieressä ja ihan nättiä täällä Jouy le Moutierissakin on. Viikonloppuna juhlistettiin J.B.:n ja Mariannen synttäreitä ja talo oli täynnä sukua. Syötiin iso päivällinen ja laulettiin kaks kertaa Joueyx Anniversaire. Ruuan jälkeen host-isä piti mulle puolentunnin luennon mun kamerasta ja sen ihmeellisestä maailmasta. Oikeesti se ois kestäny vartin, mutta kun en ekalla kerralla tajunnut, niin tuli uusintakierros. Sit lähettiin ihanaan keväiseen auringonpaisteeseen käppäilemään ja valokuvaamaan. Oli vaan niin hyvä fiilis koko ajan. Tuntu että vihdoinkin on oikeessa paikassa oikeiden ihmisten joukossa. Ja tuli myös niiiiiin hyvä fiilis kun host-isän äiti sano silmät pyöreinä että sä puhut tosi hyvin ranskaa! Niimpä niin, välillä se sujuu ja välillä taas tuntuu samalta kun ekalla viikolla. Riippuu vireydestä, mutta mulla myös yllättävän paljon siitä, kenelle puhuu. Kyllä sille isoäidille oli helppo puhua kun ei ollu tavannu sitä koskaan aikasemmin, eikä se osannut arvioda oonko edistynyt vai en. Tutumpien seurassa tunnen välillä vaan olevani niin tarkkailtavana.

söpöt Justine ja J.B.

Violaine et Justine

Perjantaina oli tarkotus mennä isolla porukalla leffaan, mutta päädyttiinkin sitten Juulin kanssa kahestaan kattomaan Tamara Drewe. Kävin ihan innoissani ostamassa leffanaposteltavaks pähkinöitä ja viinirypäleitä ja maksoinki niistä huiman hinnan, mutta JES kannattiko kävellä lipputarkastukseen läpinäkyvän muovipussin kanssa missä ne ruuat oli?! Eipähän niitä tietenkään saanut ottaa saliin. Onneks olin kuitenkin piilottanu mandariineja mun laukkuun, niin ei tarvinnu nähdä nälkää leffassa. Mutta leffa oli kyllä ihan mahtava! En tiiä esitetäänkö tota Suomen leffateattereissa, mutta suosittelen. En oo vielä ikinä joutunu pettymään britti-leffoihin.

Eilen lauantaina kiisin kaks-tuntisen koulupäivän jälkeen RER-junalla Pariisiin moikkamaan Julesia, entistä luokkakaveria Bretagnesta. Oli kiva vaan käppäillä ympäriinsä ja jutella, ja oon über ylpee ittestäni että en käyttäny senttiäkään sillä reissulla. Sekin on siis mahdollista. Löysin kartasta sattumoisin Place de Finlanden, ja vaadin että mennään sinne, ja sieltäpä löytykin sitten Suomen suurlähetystö. Seinellä vaan raikas kun huusin "SUOMEN SUURLÄHETYSTÖ" ihan onnessani, ja saman vielä ruotsiksi. Tosi rumahan se rakennus oli, mutta sinne sitten jos iskee paniikki Pariisissa, tai jotain...

 Oon niin ilonen että Juuli on täällä, ei vaan sen takia, että kun ranska alkaa ahdistaa saa puhua vähän suomea, vaan myös sen takia että on joku jonka kanssa voi tehä kaikkia söpöjä Pariisi-kierroksia ja muuta explooraamista. Ei näitä paikallisia pahemmin saa innostumaan lähtemään kuvaamaan Montmartrelle hämärtyvää maisemaa ja tuhlaamaan viittätoista euroa Amélie-kahvilaan. Viime sunnuntaina tosiaan tehtiin näin. Lähettiin aamupäivästä junalla matkaan, ja ekaks käytiin Pariisin suurimmalla ulkoilma kirpparilla St. Ouenissa, mutta se oli kyllä pettymysten pettymys huhheijjaa. Koko alueelta ei löytyny yhtään käytettyä vanhaa tavaraa, vaan pelkästään uutta ja suurimmaks osaks sekunda-kamaa. Kaiken lisäks joka nurkan takaa  pyrähti nenän eteen joku ei-ranskalainen ällöttävä mies kädet täynnä GUESS:n vöitä ja Rolexin kelloja. Tietenkin siis aitoja. Hetken jakso hymyillä nätisti ja sanoo vaan "non merci", mutta kymmenennen kerran jälkeen päädyin vaan huutaa rumia suomeksi. Löyty sieltä kuitenkin yks nätti silkkihuivi, ja iso Moulin Rouge- kortti, jonka myyjä muuten osasi pari sanaa suomea ! Kirpparin jälkeen otettiin metro Montmartrelle ja etittiin Amélie-kahvila Café des deux Moulin. Oih se oli nostalgista ! Kallista ja kiireistä, mutta kyllä siellä vähän Amélien tunnelmaa  sai vielä kiinni. Parin vintage-liikkeen jälkeen kiivettiin Sacre Coeurille ja ihanasti alko ilta hämärtymään ja mun oman pikku Pariisin valot loistamaan<3

 Pitää vielä kertoo eilis-illasta ! Eli, meidän oli Juulin kanssa tarkotus mennä sen kaverin pippaloihin Magnovilleen, mutta just kun olin astumassa bussiin mennäkseni RER-asemalle, Juulin host-vanhemmat päätti että ei me saada mennä sinne. Huh hyvä vaan, koska se alue on kuullemma tosi vaarallinen ja etenkin se RER-linja mikä oltaisi otettu. Otinkin sitten bussin Juulille, ja sattumoisin Juulin kylässä Vaurèalissa oli just sopivasti ilmaiskonsertti. Bändi oli Opium du Peuple ja huhheijjaa siellä kuuskymppinen mies kaljamahalla varustettuna veteli naisten alusvaatteissa. Musiikkihan oli siis aika järkyttävää, mutta kivaa oli! Rokattiin vaan täysillä siinä moshpitin vieressä.

Jeps voisin varmaan vähän nukkuakkin tänä yönä kun viime yönä tosiaan Juuli näki jotain tosi väkivaltasia unia, niin mun unet vähän kärsi... Että kuulemisiin rakkahat, nauttikkaaha eläämästä !

  
Ainiin ja PS. Uus koulu on tosi kiva ! Kunnon hippimeininki niinkuin TYKissäkin. Me like. Ja ei ollakaan Juulin kanssa samalla luokalla, mikä on oikeesti vaan tosi hyvä ! Saa vähän enemmän huomioo ja huolenpitoa:)

Et en francais:

Comment ca peut être aussi difficile que ca a commencer d'ecrire le blog, je ne comprends pas. Je prends trop de la pression sur ca. Ouf,  à la Sandra.. Mais bon, ca va très bien ! Le printemps (je sais pour les francais c'est encore hiver..) de Paris brille juste à côté et ca va aussi ici à Jouy le Moutier. Le week-end dernier nous avons fêté les anniversaires de J.B. et Marianne et la maison était pleine des gens. On a mangé un grand repas et chanté deux fois Joyeux Anniversaire. Après manger mon père d'accueil m'a donné une conférence de 30 minutes sur mon appareil photo et ses merveilleuses. En fait elle n'aurait duré que 15 minutes, mais je n'ai pas compris la première fois, donc on a fait un renouvellement. Ensuite on est parti dans un soleil printanier pour se promener et photographier. J'étais trop contente tout le temps. Je ai senti que finalement je suis à vrai lieu chez les vrais gens pour moi. Et j'étais aussi trooooop contente quand la mère de mon père d'accueil m'a dit avec ses yeux grandes que tu parles vraiment bien francais ! Ben merci, mais parfois ca roule, mais parfois par contre je me sens comme si c'était ma première semaine ici. Ca dépend de la vivacité, mais avec moi ceux avec qui je parle ont aussi un grand effet. Bien sur c'était facile a dire pour la grand-mère qui n'a jamais entendu mon francais, et qui ne savait pas estimer si je me suis développé ou pas. Vous voyez?:)

Vendredi soir nous avons prévu d'aller au ciné avec plein de gens, mais nous avons fini juste nous deux, Juuli et moi, regarder Tamara Drewe. Je suis aller acheter des noix et des raisins (sur quoi j'ai payé BEAUCOUP) tout enthousiaste, mais bien fait Sandra, je suis allé montrer ma billet avec mon sac transparente, et bien sur je n'avais pas la droit de le prendre:( C'était a cause de Juuli, elle était en retard (encore) et nous étions trop pressé. Heureusement j'avais quelques clémentines dans mon autre sac donc je ne suis pas morte de faim. Mais le film était vraiment magnifique ! Je ne devais jamais être decu sur les films britannique.

Hier, samedi, après mes deux cours j'ai filé à Paris pour voir mon ami Jules de Bretagne. C'était cool juste se promener autour de Paris et discuter. Et en plus je suis super fiére de moi parce que je n'ai rien d'argent dépensé ! Apparemment c'est possible. J'ai trouvé Place de Finlande sur mon plan, et j'exigeais que nous y allons, et voilà nous avons trouvé l'ambassade de la Finlande ! Tout la Seine a résonné quand j'ai crié "SUOMEN SUURLÄHETYSTÖ", et la même en suédois. Bien sûr le bàtiment était trop moche, mais je peux y aller quand je suis panique à Paris, ou qqch...

Je suis trop contente que Juuli est ici aussi, pas seulement que quand le francais commence m'énerver, je peux parler un peu du finnois, mais aussi parce que avec elle je peux explorer Paris etc. Je n'arrive pas faire d'intérêt chez les francais pour aller photographier obscurcir Paris à Sacre Coeur ou dépenser 15 euros pour Café des deux Moulin, juste parce que c'est le café d'Amélie. (Ou quelq'un?:)) Dimanche dernier donc nous l'avons fait. On a parti à midi avec RER, et en premier on a visité le marche au puce de St. Ouen, mais c'était vraiment une grande déception. Il y n'avait rien vieux, que les trucs nouveaux et que de seconde qualité.. En plus partout les vendeurs pas francais ont tout le temps essayé vendre leurs ceintures de GUESS et les montres de Rolex, authentiques bien sûr. Pour un petit moment j'arrivait à sourire et dire juste "non merci", mais après dix mois j'ai me trouvé a crier les gros mots en finnois. Mais bref j'ai trouvé une écharpe très jolie et des cartes postales. Après St. Ouen nous avons pri un métro pour Montmartre et nous avons cherché le Café des deux Moulins. Cher et pressé, mais quand même on a reussi a trouver un peu de l'ambiance d'Amélie Poulin. Trop nostalgique ! Après deux magazines de vintage nous avons monter à Sacre Coeur pour dire Bonsoir et bonne nuit pour notre petit Paris:)

Je dois encore reconter sur hier soir ! Alors, Nous avons du aller a la soirée d'une amie de Juuli avec elle, mais j'étais juste en train de monter au bus, les parents d'accueilles de Juuli ont dit que ils sont pas d'accord si nous y allons. En fin merci pour eux, parce que j'avais pas d'envie après j'ai appris que c'est un endroit très dangereux. Donc j'ai pris un bus pour aller chez Juuli et fortuitement il y avait un concert gratuit à la forum de Vaurèal. Très classe ! Le groupe était Opium du peuple et voilà là il y avait un homme de 60 ans avec les sous-vetements de la femme. La musique était un petit peu terrible, mais nous avons nous bien amusé !

Voilà, j'espere que il n'a pas pleins des fautes dans le texte... BISOUS !