Olla läsnä.
Huhtikuu toi jo tunteen, että nyt voisin jo mennä kotiin. Ei se kuitenkaan painanut alas, pianhan mä pääsin. Voi sitä tunteiden sekamelskaa kun hyvästelin sen kodin, ihmiset, maan. Intoa ja iloa. Kyyneliä ja lupauksia. Lentokoneessa tuijotin sitä screeniä mun edessä. Kiitotie valu eteenpäin ja vaihtu pilviin. Äkkiä kyseenalaistinkin mun innon. Äkkiä en ollutkaan enää valmis, koska tajusin etten yhtään tiennyt mihin mun ois pitäny olla valmis. Ahdistus otti otteen ja kyyneleet sumensi screenin mun silmissä. Pian tuli kolmioleipä. Se sitten piristi:) Sen mukana alko keskustelu vieressä istuvan suomalaisen kanssa. Helsingin yliopiston ranskan kielen lehtori. Juteltiin koko matka. Se tilas toisen lasin kuohuviiniä ja kerto tarinoita sen vaihto-oppilas vuodesta ja au pair -kokemuksista. Se ymmärsi mun kyyneleet ja auttoi kertomalla. Laskeutuessa kiitettiin ja toivotettiin hyvää jatkoa. Katottiin silmiin ja tarkotettiin. Pelotti, että en mahtuis enää tähän mun pieneen vanhaan elämään, mutta ymmärränkin sen nykyään laajemmin. Mahdoton ei oo enää sana, ja ulottuvuudet on lähempänä. Tuntuu että mulla on nykyään tulevaisuus. Se oottaa mua kun rakennan itteäni sitä kohti.
Leivoin tänään pellillisen mustikkapiirakkaa ja kirjotin kirjeen. Makasin mun huoneen lattialla ja luin Dostojevskiä kunnes nukahdin. Poljin teatteriin Deerhousea katsomaan ja hämmennyin. Itkin vähän. Tulin ulos silmät punasena keskittymisestä ja kyynelistä. Yritin muodostaa mielipidettä mutta en osannu. Olin kai vähän surullinen. Näin Even, Annin ja Loviisan suihkulähteellä ja mentiin kirkon portaille syömään leipää. Anni halus viedä mut Kahvila Valoon. Valaistuin. Löysin taas ihmisen kuka osaa auttaa. Ja kuka oikeesti haluu auttaa. Se on kultaa. Poljin kotiin. Pysähdyin välillä valokuvaamaan. Alamäessä pakotin itteni keskittymään siihen hetkeen. Olemaan tutkimatta itteäni siinä hetkessä, olemaan kysymättä onko nyt hyvä. Annoin tuulen vaan tulla ja ajatusten olla. Jännää miten välillä elämää pitää kattoo sen ulkopuolelta ymmärtääkseen että se on oikeesti tosi hyvä elämä. Pelkästään sen eläminen ja sen sisällä oleminen ei sitä näytä. Vai enkö vaan osaa kattoa?
kirjotat iha mahdottoman hyvin! näitä sun tekstejä on tän kuluneen vuoden aikana ihanaa lukee, näistä välittyy se tunne mitä tunnet sillä hetkellä, jotkut tekstit on jopa saaneet mut kyyneliin. kuvat pariisista oli ihan henkeesalpaavia, myönnän itkeneeni yhden postauksen kuvia katsellessa.
VastaaPoistaoot mahtava ja sulla on ihana elämänasenne! :-)
Oi ihana saada palautetta!!:) hienoa, kyyneleet onkin yks parhaista asioista, onko mitään puhdistavampaa! Kiitoskiitoskiitos toivottavasti jatkat lukemista!:)
VastaaPoistaOon viimeks muistanu lukee sun blogii ehk joskus puol vuotta sitten. :O
VastaaPoistaHui oot super ihana ja kirjotat ihanasti Sandra!